Kasvatus / Breeding

Kasvatan pienimuotoisesti ratalinjaisia englanninvinttikoiria (Greyhound). Koirat ovat minulle elämäntapa ja melkeinpä koko arki pyörii niiden ympärillä.

Koirat ovat minulle rakkaita perheenjäseniä. Nuoret koirat toimivat mahdollisuuksien mukaan harrastekäytössä ja vanhemmat toimittavat seurakoirien virkaa. 2025 vuonna harrastuskoirien virkaa toimittavat Peuranmäen omat kasvatit Lagertha ja paluumuuttaja Rubeus Hagrid, sekä weimarinseisoja Viena.

Kasvatustyössäni haluan keskittyä useampiin seikkoihin. Terveys on ensimmäinen asia. Olen itse hankkinut useita narttuja jalostusta silmällä pitäen, mutta valitettavasti kaikki narttuni eivät ole täyttäneet omia jalostuskriteerejä terveyden suhteen, joten olen joutunut hylkäämään ne jalostuskäytöstä. Koirat ovat minulle ennen kaikkea perheenjäseniä, joten jalostuskoirien hyvä luonne ja mutkattomuus arjessa ovat myös asioita, joille annan painoarvoa paljon. Näiden lisäksi aivan yhtä tärkeänä nostan jalostuskriteereihini käyttöominaisuudet.


Saijalle on Suomen Kennelliitto myöntänyt kennelnimen PEURANMÄKI 12.12.2017.


Seuraavan kerran Peuranmäessä kasvatetaan ja jatketaan omia linjoja mahdollisesti vuonna 2025. Suunnitelman toteutuminen vaatii kuitenkin vielä lisää pennuista kiinnostuneita koteja. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä, mikäli oma greyhound kiinnostaa.